Näyttelyä rakentamassa

Ketkä ovat projektin takana?

Jyväskylän taidemuseon pyynnöstä Jyväskylän yliopiston opiskelijaryhmä "Bittiapollon" selvitti pelitaiteen määritelmää ja teki pelitaidenäyttelyprojektin. Yhdessä Jyväskylän taidemuseon ja JAMKin kanssa rakentui Kokemuspisteitä - videopelien taidetta -näyttely.

Lähtökohdat

Lähtöajatus näyttelylle syntyi taidemuseossa 21.1. - 8.5.2022 välillä nähtävän Petri Ala-Maunuksen taidenäyttelyn pohjalta. "Ala-Maunuksen öljyvärimaalaukset tuovat mieleen open world -pelien fantasiamaailmat. Ala-Maunuksen työt toimivat näyttelyn ensimmäisinä ideapapereina,” kertoo museolehtori Sirpa Turpeinen.

Sisällön ja suunnittelutyön takana on Jyväskylän yliopiston kulttuurintutkimuksen, musiikkitieteen ja taidehistorian opiskelijoista koostuva Bittiapollon-opiskelijaryhmä. Opiskelijaryhmän keskuudesta valittu tuottaja Soli Perttu kertoo, että ensimmäisten ideoiden jälkeen ryhmässä lähdettiin liikkeelle siitä, mitä kaikkea pelitaide käsittää. "Pohdiskelimme jokainen omaa kokemustamme ja näkemystämme siihen, millä tavoin taide peleissä näyttäytyy ja millaisia erilaisia osa-alueita pelien taiteeseen liittyy. Tämän myötä alkoivat rakentua näyttelyn teemat eli miten eri tavoin pelitaidetta voidaan käsittää," Perttu selventää.

Näyttelyn nimen taustalla puolestaan on monelle pelaajalle tuttu termi experience point eli lyhennettynä XP.  Vapaasti suomennettuna termi merkitsee kokemuspistettä. Videopeleissä pelaaja voi kerryttää pisteitä esimerkiksi pelihahmonsa kehittymisestä tai uuden haasteen ratkaisemisesta.

 

Näyttelyä varten on luotu täysin uusia sovelluksia. Bittiapollon suunnitteli alustavasti näyttelyyn tulevat sovellukset ja antoi Jyväskylän ammattikorkeakoulun pelisuunnittelun opiskelijoiden luoda varsinainen tuotos. He ovat tehneet näyttelyyn uniikin VR- eli Virtual Reality -kokemuksen, jossa kävijä pääsee seikkailemaan taianomaisessa metsässä VR-lasien läpi. “Kun kuulimme mahdollisuudesta päästä tekemään jotain täysin uutta, oli helppo löytää tekijät,” kertoo JAMKin pelisuunnittelun opiskelija Juho Harju. Toinen on hahmonluontiin painottunut sovellus, jossa käyttäjä saa valita erilaisista teemoituksista mieleisimpänsä ja lähettää ne ruudulle seikkailemaan yhdessä muiden hahmojen kanssa.

 

Sovellusten lisäksi näyttelyssä pääsee pelaamaan videopelejä ja tutustumaan erilaisiin pelitaiteen ilmiöihin niin videoiden kuin kuvien kautta.

Bittiapollon

- The Game Art Exhibition Project Leaders from Jyu - 

Koko tiimi on vastannut näyttelyn suunnittelusta, käsikirjoittamisesta, sisällöntuottamisesta, teksteistä ja sekä toiminut pelisuunnittelijoina Hahmotin-sovellukselle ja Hohkamaa VR -elämykselle.


kokemuspisteita@gmail.com

Sovelluskehittäjät JAMK

- Apps developers - 

Juho Harju  Project Manager, Environment & Game Designer


Paul Sendroiu – Lead Programmer


Daniel Imbert – Programmer, Sound Designer, Music Composer, Localisation, App Management


Santiago Sala – Programmer, Server/Backend Developer, Tech Solutions


Jesse Voimala – 2D Artist, Character Designer, Quiz Localization


Eetu Pitkänen – 2D & 3D Artist, 2D Animator


Hanne Lehtinen – 3D Artist, UI Designer


Topi Ikonen – Composer, Server Design

Hahmotin 2D-grafiikan sisällön tuotannossa mukana 
 

Heidi Säntti (teacher), Juho Ollila, Tomi Hanhiniemi, Hoang Nguyen, Matti Mali, Ilari Kinnunen, Teemu Toikkanen, Juho Harju, Eevi Jäntti, Anh Do, Tommi Tiippana, Peter Hakanen, Mehmet Eralp, Ilia Rozhnov, Jerry Kovanen, Anni Konttinen, Congze Zheng, Ayako Haapalainen, Aleksi Pellinen, Henri Kivimaa, Eetu Pitkänen, Paul Sendroiu, Jesse Voimala ja Jonas Marincic

Kiitokset


Kalle Raijonkari ja Tuomas Roininen -  Digi & Game Center 

Jaakko Kemppainen – pelitaiteen läänintaiteilija, Taiteen edistämiskekskus

Heidi Säntti ja JAMKin 2D Graphics -kurssin opiskelijat, jotka tuottivat Hahmottimeen graafista sisältöä

Direlight Studios

Tero Korpela –  VR asiantuntija

Niklas Nylund – Suomen pelimuseon tutkija

Todellisuuspakolaiset ry

Niko Kuha

Taidetestaajat -toiminnan mahdollistaneet: 
Suomen kulttuurirahasto
Svenska kulturfonden
Suomen opetus- ja kulttuuriministeriö
Suomen lastenkulttuurikeskusten liitto

Yhteistyössä

jkl-taidemuseo-logo-pysty_RGB.png
JYU keskitetty kaksikielinen.png
jamk_tunnus_sininen_nimella_englanti_edi
DGCJKL-text-color_black-266x400 as Smart Object-1.png
TT_logo_musta_FI.jpg